Tuonela

Pienen sadun jonka eilen kirjoitin, sadun, tai joka on paljon totta, josta voisi kertoa sadun, kun marraskuu on ollut jo monta päivää aina vain sateisempi, sumuisempi, vetisempi, harmaampi, pimeämpi. Ja kun taivaan tutkijat sanovat, että näinä öinä tähtiä sataa, meteoriitteja putoaa avaruudesta tuhansia ja tuhansia maata kohti.

Tulen rantaan kuin Tuonelan järvelle. Siellä on kaikki pehmeän sumun sisällä, vesi vangittuna ohuen jääkannen alla, ohut vesikerros peilinä jään päällä. Mikään ei liikahda, ei värähdä, mitään ei kuulu, koko harmaa maisema aivan äänetön. Ei missään elämää. Marraksen maa lunta odottaa, talviuneen nukkuneen.

Yht'äkkiä harmaasta sumusta ohi puiden latvojen pyrähtää urpiaisten parvi kiihkeästi sirputtaen. Kuin joku huiskauttaisi hopeatiukusten nauhan ylitseni. Hei, jos olisin keveä keiju, harsohuntuinen haltijatar, sitoisin luistimet jalkaan ja lähtisin liukumaan mustalle jäälle. Luistelisin vanoja veteen, aaltoja ja pisaroita, pieniä pärskeitä vesisuihkuina sivuille. Kiitäisin yli järven suuria kaaria, kuin vetten päällä luistimilla liitäisin. Kalat sitä ihmettä jään alta mukana uisivat ja eläimet rannalta katsoisivat.

Pimeän tultua hakisin rannalta soihdun -ja mun lentäisi järven yllä liekki ja kipinähuntu, alla aaltoja tulenkimaltavia. Sumu hiipisi hiljaa pois ja pilvet taivaalta. Sitten nousisi täysikuu ja taivas alkaisi meteoriitteja sataa, koko korkea pimeys tähdenlentoja tulvillaan. Ja jokaisen tähden lentäessä, pudotessa huimaavaa matkaa maata kohti, saisi jokainen ihmisen sydän toivoa, toivoa hyvää tähän maailmaan. Johan olisi toivoa täynnä taivas ja maa!

Ja Tuonelan järvellä kiitäisi keiju tulisoihtuna tähtisateen alla, vesisuihkuna luistimet aaltoja järven jäällä. Isä Jumala ja enkelit ylhäällä katselisivat hymyillen kauniita kuvioita, kaaria, ympyröitä ja piruetteja. Isä Jumala antaisi hiukan pakkasen tulla ja jäädyttää vähitellen veden kirkkaaksi peiliksi. Siihen jäätyisivät pisarat timanteiksi ja tulikipunat hehkuviksi helmiksi. Ja kun aamulla aurinko nousisi, kuperkeikan se heittäisi, mun kovasti se hämmästyisi, kuinka koko järvi kimaltaisi ihmeellisinä kuvioina ja väreinä. Rannan puissa hyppelisivät ja sirkuttaisivat tulkut ja tintit, urpiaiset ja varpuset suurina parvina. Tuonelan järvi olisi muuttunut sadun ja myös toden säihkyväksi talvijärveksi.