Setämies Töröparran Hummeli

Sinivihreän vuoren rinteellä punaisen mökin asukkaat elelivät onnellisina ikiomassa kodissaan. Siellä oli punaruskea takkauuni, jonka kivillä Rimssutiina paistoi pullia ja piirakoita. Pöydällä oli keltaruutuinen liina ja paksu vahakynttilä, jonka mökin asukkaat sytyttivät aina iltaisin, kun he joivat simakukkateetä. Peräseinällä oli kolmikerroksinen sänky, jossa isokatti Virnuviiksi nukkui alhaalla, pikkupimu Rimssutiina keskellä ja setämies Töröparta yläpetillä. Silloin kerrossänky saattoi heijata hiljaa ja hymistä sinivihreitten vuorten kehtolaulua. Sängyn vieressä lattialla oli iloinen raitamatto kaikkia sateenkaaren värejä.

Setämies Töröparran syntymäpäivä oli tulossa. Rimssutiina ja Virnuviiksi halusivat antaa hänelle erikoisen hienon lahjan ja miettivät senvuoksi joka päivä, mistä Töröparta pitäisi kaikkein eniten. Eräänä iltana setämies lähti taas kävelylleen Sinivihreän vuoren huipulle lähteen luo, johon kuu usein kuvasteli. Toiset sytyttivät kynttilän kotona, istuivat koko illan pöydän ääressä ja koettivat keksiä sedälle syntymäpäivälahjaa. Töröparta sensijaan vaelteli polkua ylös ohi auringonkukka-aidan, kivilohkareiden ja onkaloiden. Möttiäiset tanssivat lähteen luona kuulle auml;änettömästi leijuen. Kuu oli sinä iltana ihan hassu, se liukasteli ja luisteli tähtien seassa kirkkaalla taivaankannella ja nauroi itsekseen. Töröparta istui kivellä, hymyili ja vilkutteli kuulle ja möttiäisille. Jalkoja väsytti ja varpaita pakotti, oli hyvä hiukan levähtää. Palattuaan takaisin kotiin hän löysi ystävänsä istumassa pöydän ääressä hyvin mietteliäinä. "Polku huipulle on niin jyrkkä ja pitkä, että kaikki varpaani väsyivät taas kovasti. Mutta yö on kaunis ja hiljainen. On niin hyvä käydä iltakävelyllä," sanoi setämies Töröparta onnellisena. Silloin Rimssutiina keksi jotakin. Hän kuiskasi salaisuuden Virnuviiksen korvaan. Sitten kaikki toivottivat toisilleen hyvää yötä ja menivät kerrossänkyyn nukkumaan.

Aamulla sedän vielä nukkuessa Rimssutiina ja Virnuviiksi juoksivat alas vuoren juurelle vanhan seppä Junkkarin nokimustalle pajalle, joka nökötti suurten sinimustien kuusten alla. Seppä Junkkarille he kertoivat salaisuuden ja tämä oli heti valmis auttamaan. He etsivät yhdessä pajalta vanhoja rautaisia romuja ja laitteita ja alkoivat suunnitella yllätystä setämies Töröparralle. Monena päivänä Rimssutiina ja Virniviiksi kilkuttivat ja kalkuttivat, hakkasivat ja sahasivat, viilasivat ja ruuvasivat seppä Junkkarin pajalla. Hän auttoi välillä rakentajia vaikeimmissa paikoissa. Ja eräänä iltana salaisuus oli valmis, juuri ennen syntymäpäivää. Se oli pieni, hauska veturi, jollaisen vain he osasivat rakentaa. Se ei ollut ihan tavallinen veturi, sillä se osasi kulkea myös ilman kiskoja vaikka missä.

Syntymäpäivän aamuna Rimssutiina ja Virnuviiksi kiiruhtivat pajalle jo ennen, kuin aurinko heräsi Sinivihreän vuoren takana. He kiinnittivät vielä veturin katon reunaan ketjun punaisia kulkusia, keräsivät ohjaamon täyteen kukkia ja työnsivät veturin mökin luo, jossa setämies Töröparta vielä nukkui. Kun auringon ensimmäiset säteet sattuivat kulkusiin, alkoivat ne soittaa syntymäpäivälaulua hilpeästi ja moniäänisesti. Setämies heräsi ja kömpi ulos unisena ja töröparta takkuisena. Kun hän näki veturin, luuli hän vielä unta näkevänsä. Unet häipyivät viimeistään silloin, kun Rimssutiina ja Virnuviiksi yhtyivät kulkusten lauluun täysin voimin ja onnittelivat päivänsankaria. Setämies Töröparta oli niin hämmästynyt ja onnellinen, ettei osannut sanoa mitään. Hän vain vaihtoi jalkaa ja rykäisi monta kertaa.

"Nyt voit ajaa ylös vuorelle lähteen luo, jos varpaitasi väsyttää. Tämä veturi voisi vetää myös vaunun perässään tai kaksi, jos tarvitset kuljettaa tarpeellisia tavaroita ja ehkä myös ystäviä huviretkelle vuorelle ja laaksoon, vaikka kaikki möttiäiset," huusivat isokatti ja pikkupimu.

"Niin voisin," sanoi Töröparta, "olipas tämä yllätys! Kiitoksia kovasti!" hän jatkoi ja sanoi,"Veturi saa ensin nimen, jotta voimme huudella sitä, jos se joskus sattuu eksymään. Hummeli, Hummeli! Missä olet?"

Niin he hyppäsivät Hummeliin ja se kirmasi ensin vuoren huipulle. He ajelivat alas ja ylös koko päivän ja kulkuset kilkattivat ja rallattivat ja matkustajia nauratti kovasti. Veturi keikkui iloisesti yli kivien, lensi yli rotkojen ja porhalsi pitkin vuoriniittyjä. Koko Sinivihreä vuori tärisi ja huojahteli ilosta ja naurusta. Eipä hauskempaa syntymäpäivää voisi kai ollakaan!

Niin sitten setä Töröparta ajeli joka päivä Hummelillaan. Usein hän hurjasteli niin, että vuoren kaikki pikku möttiäiset pakenivat piiloon onkaloihinsa ja kuuntelivat peloissaan, kuinka pyörät kumisivat vuoren rinteeseen. Möttiäiset eivät enää uskaltaneet tulla iltaisin tanssimaan kuulähteelle, koska setä rymisti siihen aina vetureineen. Linnut vaikenivat vähitellen ja monet kukat jäivät veturin pyörien alle. Rimssutiina ja Virnuviiksi eivät enää ajatelleetkaan hankkia vaunuja veturin perään. Kuka olisi kyytiin lähtenyt?

Kerran eräänä iltana kotiin tultuaan setämies Töröparta unohti vetää veturin käsijarrun päälle. Ihan huomaamatta Hummeli lähti vierimään vuoren rinnettä alas, ensin hiljaa ja sitten yhä kovempaa ja kovempaa vauhtia. Pyörät iskivät kiviin niin, että kipinät sinkoilivat pimeälle taivaalle. Vuoren kumina ja pauke, kulkusten hillitön räiske ja meteli kuuluivat kauas ja kaiku pauhasi vastaan muilta vuorilta. Setä katseli pois syöksyvää veturiaan ja huokasi syvään. Kun ryminä vihdoin taukosi ja tuli ihan hiljaista, sanoi setä toisille: "Hummelin löytää varmaankin joku, jolla on aina kova kiire ja tarvitsee veturia joka päivä. Sinivihreällä vuorella ei koskaan ole niin kiire kenelläkään. Ja oikeastaan lähteen luo iltaisin kävellään hitaasti ja hiljaisesti."

Seuraavana vuonna mökin asukkailla oli pikkuinen ponihevonen Hummaliini nimeltään. Se veti pieniä kärryjä kesällä ja rekeä talvella. Niin eivät väsyneet heidän varpaansa kauppareissulla eikä huviretkellä, ja Hummaliini kulki mielellään hiljaa iltaisin kuuta katsomaan.

Jouluksi kerran tuli tivoli laaksoon lasten riemuksi karuselleineen ja maailmanpyörineen. Siellä oli klovneja ja taikureita ja pieni sirkustelttakin ihmeineen. Posetiivit soivat, paahdetut mantelit ja piparit tuoksuivat ja koristeet kimaltelivat. Setämies Töröparta, pikkupimu Rimssutiina ja isokatti Virnuviiksi lähtivät myös tivolissa käymään, ajelivat sinne Hummaliinin reessä kulkusen kilistessä. Lunta sateli hiljakseen. Möttiäiset tulivat iloisina hypellen pitkässä piirissä kaikilla tonttuhatut päässä. "Hyvää joulua," kuului satayksi kertaa. "Hyvää joulua!" huudettiin vastaan joka puolelta. Yhtäkkiä kuului toisten kulkusten moniäänistä soittoa ja tuttua syntymäpäivälaulun melodiaa.

"Hyvänen aika, Hummeli, missä olet?" huusivat mökin asukkaat. "Täällä", kilkattivat kulkuset, ja siinähän pieni hauska veturi olikin! Iloisena se puuskutti karusellin junan veturina monta, monta vaunua perässään täynnä juhlivia lapsia. Hummeli löytyi, ja se oli löytänyt kaikista hauskimman junatehtävän. Sinivihreän vuoren asukkaat pääsivät kaikki ikiomalle joulumatkalleen Hummelin karusellikyytiin. Kuu vilkutti heille taivaalta ja tähdet lentelivät luvaten täyttää kaikki toivomukset.

Hummelin kuva syntyi kirjontatyönä seminaarissa. Hummeli on myös henkilökuvaus.

1965